TUL HMK2017

30.12.2017








16.12. Pelattiin TUL:n Hallimestaruuskilpailu kolmannen kerran. Pelipaikkana oli tänäkin vuonna Kouvola, mutta uudessa ja todella hulppeassa hallissa Somerotiellä. Järjestelyistä vastasi tänäkin vuonna KAU-Petanque Marko ja Petrin johdolla.

Ensimmäisenä vuonna saavutettu osallistuja määrä on edelleen ennätys kyseisessä hallikilpailussa TUL:n tasolla, muttei tänä vuonna paljon hävitty ja kokoon saatiin komeat 26 trippelijoukkuetta. Ajankohta on pysynyt samana joka kerta, mutta määrätyt tahot tahtovat siirrellä omia kilpailujaan katsomatta muiden järjestelyaikoja, sillä ensimmäisellä järjestely kerralla kilpailumme oli ainut ja nyt tänä vuonna samaan aikaan järjestettiin kolme muuta kilpailua! Pitänee alkaa varmaan mainostamaan jo seuraavaa sekä tulevaa vuotta 2018 jolloin kilpailu tullaan järjestämään samaan ajankohtaan, eli TUL:n Hallimestaruuskilpailu 2018 pelataan 15.12.2018 neljännen kerran ja alustava varaus ollaan tehty Kouvolaan!

Pelit pelattiin kahdessa swiss-lohkossa perinteisesti (14 ja 12), sekä kolme pelikierrosta kaikille. Lohkojen 8 parasta jatkopeleihin, jossa pelattiin A-sarja, sekä B-sarja. Lisäksi paras täysin naisjoukkue palkittiin erikseen.

Alkulohkojen jälkeen ”piikkipaikkoja” pitivät A-lohkossa joukkue Jari Eronen, Mikko Lahti ja Petri Lohman, sekä B-lohkossa Voikkaan Viestin Paula Järvisalo, Seppo Järvisalo ja Timo Pöntinen.

B-sarjan pelien edettyä kohti loppuaan finaalissa kohtasivat KAU-Petanquen joukkue Raili Varalahti, Paula Kiiveri ja Erkki Saarinen jotka saivat vastaansa Korson Kaiun joukkueen Kari Nuikka, Jarmo Vuolanen ja Raimo Lilja. Tiukan väännön jälkeen tällä kertaa KAU-Petanquen joukkue väänsi voiton lukemin 13 – 12.

A-sarjan finaaliin pelasivat Järvelän/ Voikaan Viestin yhdistelmä joukkue Eronen, Lahti ja Lohman ja saivat vastaansa Jyväskylän Valon joukkueen Joni Ylelä, Jyrki Karppanen ja Juha Karppanen. Finaalista ei paljon jälkipolville jäänyt kerrottavaa, kun ennakkosuosikin viittaa yllä pitäneet Eronen, Lahti ja Lohman murjoivat taululle tuloksen 13 – 0. A-sarjan pronssipelissä kohtasivat KAU-Petanquen joukkue Gunnar Wallin, Tapani Juselius ja Timo Autio jotka saivat vastaansa ”arkivihollisen” MAP-Räimeen Sirpa Korkiamäki, Kari Korkeamäki ja Heikki Pirtinaho. Peli oli tasainen ja hyvin mielenkiintoinen, joka ratkesi muutamaan hiukan onnen tuomaan heittoon KAU-Petanquen hyväksi tuloksella 13 – 7.

Ohessa tulokset:

TULOKSET

A-Sarja (1.-8.)

1.       Jari Eronen, Mikko Lahti ja Petri Lohman                                                Järvelän Jänne / Voikkaan Viesti

2.       Joni Ylelä, Jyrki Karppanen ja Juha Karppanen                                      Jyväskylän Valo

3.       Gunnar Wallin, Tapani Juselius ja Timo Autio                                        Karkkilan Urheilijat

4.       Sirpa Korkemäki, Kari Korkeamäki ja Heikki Pirtinaho                        MAP Räime

5.       Pekka Vauhkonen, Pertti Harinen ja Reino Pihlajaniemi                  Leppävaaran Sisu

6.       Pertti Raatikainen, Martti Haimila ja Juha Mutikainen                       Lappeenrannan KT / Ta-Ri

7.       Pirkko Haikonen, Hanna Jokela ja Helga Laakso                                   Leppävaaran Sisu

8.       Kai Aalto, Markus Barck ja Matti Manninen                                           Popinniemen Isku

B-Sarja (9.-16.)

1.       Paula Kiiveri, Raili Varalahti ja Erkki Saarinen                                         Karkkilan Urheilijat

2.       Kari Nuikka, Jarmo Vuolanen ja Raimo Lilja                                            Korson Kaiku

3.       Tero Rasimäki, Kuisma Helstola ja Markku Pellikainen                      Varkauden Tarmo

4.       Erkki Hyttinen, Timo Hyttinen ja Risto Hippinen                                   Varkauden Tarmo

5.       Paula Järvisalo, Seppo Järvisalo ja Timo Pöntinen                               Voikkaan Viesti

6.       Pekka Paavilainen, Ismo Nikander ja Jimi Lohman                              Karkkilan Urheilijat / Vo-Vi

7.       Jouni Sinkkonen, Tapio Valariutta ja Jari Santaluoto                           Kalvolan Isku

8.       Keijo Mänttäri, Jarkko Mänttäri ja Markku Taipale                             Keljon Viesti

Swiss-kierroksien jälkeen karsiutuneet (17.-26.)

17. Sulo Niiranen, Mauri Kuitunen ja Esko Nenonen                                          Anjalankosken Kuohu

18. Harri Rinne, Erkki Jokela ja Pentti Nikunen                                                      Leppävaaran Sisu

19. Raimo Hokkanen, Raimo Vakkari, Jukka Kähärä ja Lauri Heino                Karhu Petankki

20. Kalevi Pahkala, Oiva Pahkala ja Nikolai Andreev                                           Voikkaan Viesti

21. Raili Pietilä, Taito Pietilä ja Reijo Suominen                                                     Karkkilan Urheilijat

22. Leo Sorsa, Jouko Pirttikoski ja Börje Eklund                                                    Leppävaaran Sisu

23. Leila Pirttilahti, Kaija Vauhkonen ja Riitta Harinen-Rinne                           Leppävaaran Sisu

24. Kalevi Viskari, Asko Kokkola ja Alpo Kärkäs                                                     Ta-Ri / VoiKu / KAU

25. Matti Mäkelä, Tapani Joutjärvi ja Tapio Vuolanen                                        Voikkaan Viesti

26. Kalle Lehtonen, Ari Kolehmainen ja Raimo Astikainen                               Korson Kaiku