MM-kilpailut 13.-16.4. Gent

18.4.2017







Pääsiäisenä 13.-16.4.2017 järjestetiin Belgian Gentissä Petanquen MM-kilpailut pelimuotoina singelit, duppelit ja sekaduppelit eli yhteensä viisi lajia. Kaikkiaan maita oli ilmoittautunut kilpailuihin yli 50, mutta muutamat olivat jättäytyneet pois aivan viime tipassa.

Suomen joukkue kilpailuissa oli Mari Lohman, Ninna Hätönen, Arttu Poikolainen ja Juuso Siro, jotka voittivat komealla ja varmalla pelillä Kouvolassa järjestetyn karsinnan. Suomen delegaattiin mukaan lähtivät avustamaan ja huoltamaan ryhmää Jari ”Erppa” Eronen, sekä Marko Taipalvesi.

Pelaajistamme Mari teki ensi esiintymisen MM-kilpailuissa pelaajana ja samoin Markolla ei ollut aiempaa kokemusta arvokilpailuista MM-tasolla.

Matkaan lähdettiin keskiviikko aamuna Finnarin ”sinisin siivin” kohti Brusseliä, josta järjestäjän linja-autoilla jatkettiin Genttiin. Sää oli käytännössä samankaltainen kuin Suomessa, muutama lisäaste lämpötilassa, joten hyvin pärjäsi collegetakilla. Saavuttuamme Gentiin oli vuorossa ilmoittautuminen pääpaikkalla Vlandeerin Sport hallilla, joka oli aivan mahtavan kokoinen sisähalli. Istumapaikkoja hallilla löytyi yli 2000 kpl ja kenttä pintaa riittävästi. Pelikentät olivat rakennettu tartanin päälle, jossa pohjalla uretaanilevyt ja sen päälle oli ajettu hyvinkin ohkainen kerros pienirakenteista kiveä ja tämän jälkeen sitä oli yritetty tampata tiukaksi. Pelialusta oli asetusten osalta todella helppo, mutta ammunnan suhteen alusta söi voiman pois eteen ammuttaessa, eli rautaan piti heittää!

Pelisysteemistä puhuttiin jo lentokoneessa että noinkohan se on sellainen mikä alkujaan oli ilmoitettu, koska viisi kierrosta swiss systeemillä olisi tarkoittanut sitä että määrätyissä sarjoissa ensimmäinen tappio ensimmäisellä kierroksella olisi vienyt jatkoonmeno mahdollisuudet. Ja näinhän se ei ollut eli siihen tuli hyvä muutos ennen pelien aloittamista.

Hotellille päästiin hyvissä ajoin ja meillä oli aikaa tehdä valmistelut ensimmäistä pelipäivään varten ja käydä tutustumassa hiukan Gentin keskustaan ruokailun merkeissä. Mari ja Ninna hoisivat hienosti pienen pelipaita hässäkän jossa liiton merkit ommeltiin PSC Järvenpää pelipaitoihin ja näin oli kaikilla sopivan kokoiset pelipaidat käytössä.

Torstai aamuna se sitten käynnistyi. Päivän aikana tultaisiin pelaamaan kaikkiaan 11 pelikierrosta eri sarjojen osalta. Tolkuttoman raskas päivä kaikkien maiden delegaatteija silmälläpitäen, väittäisin että Tanskanliitolla jotka vielä Streamasivat otteluja oli paikalla 7-8 delegaatin jäsentä ja Ranskalla oli ainakin 10. Me Erpan kanssa sovittiin työnjako lähes joka toinen vuoro toiselle ja toinen toiselle. Minä vastasin penkistä Artun singelissä, sekä Artun ja Juuson duppelissa. Sekaduppelissa olin kerran kun Ninna ja Juuso kohtasivat Italian, tällöin muuten Italian penkin hoisi Diego Rizzi (pelaaja) joten ei tainnut Italian delegaatin miehet riittää 16h pelipäivään.

Tämä ensimmäinen pelipäivä takasi Suomen joukkueille hyvät asetelmat jatkonsuhteen. Mari pelasi naisten singelissä loistavaa peliä ja oli todella lähellä voittaa Ranskan matamin, kirvelevä häviö 12-13. Samoin Arttu pelasi todella hyvän singeli pelipäivän ja kaikki jäi perjantaille.

Perjantai ei sitten ollutkaan niin antoinen kuin edellinen päivä. Tietenkin oli vastuskin taasen asteen pari kovempi, koska pelattiin panoksesta 16 parhaan joukkoon MM-tasolla. Jatkoon pääsyt jäi pienestä kiinni. Esim. Arttu oli singelissä 17. eli ensimmäinen ulosjäänyt!

Suomen sijoitukset Swiss-kierroksien jälkeen eri sarjoissa: XD 26., MD 33., ND 19., MS 17. ja NS 22. Suomen pelit päättyivät alkukierroksiin, mutta joukkueen tekeminen oli kohtuullisen hyvällätasolla ja asettaminen aivan kilpailukykyisellätasolla muihin nähden. Ammunta tökki hiukan eli sieltä kun olisi löytynyt se Matti Heikkisen ”pöljäpäivä” olisi voinut tapahtua mitä vaan!

Finaaleja pääsimme katsomaan ihan paikan päältä ja olihan se hieno katsoa esim. miesten singelin loppuottelua, missä Henry Lacroix (FRA) pelasi Diego Rizzi (ITA) vastaan ja murskasi tämän 13-4 maailmanluokan pelillä, sääli ettei Rizzi ollut ihan parhaimmillaan. Turnausrasitus näkyi kyllä pelaajissa! Kannattaisin ihan pelitason takia hiukan muutosta tähän systeemiin.

Maailmanmestarit , sekä finaalin hävinneet sarjoittain (maat):

Sekaduppeli (XD) 1. Tunisia 2. Camboza

Miestenduppeli (MD) 1. Ranska 2. Thaimaa

Naistenduppeli (ND) 1. Thaimaa 2. Belgia

Miestensingeli (MS) 1. Ranska 2. Italia

Naistensingeli (NS) 1. Camboza 2. Tunisia

Kilpailujen ainoa tuplamestari oli Henry Lacroix (FRA) ”MD+MS”

Kilpailujärjestäjä oli onnistunut hienosti tapahtuman järjestämisessä. Kaikki toimi hyvin, niin kuljetukset kuin ruokailut pelipäivän aikana. Meitä Suomen delegaattia onnisti hotellivalinta, koska pelipaikalle pystyi myös kävelemällä tulemaan ja menemään (n. 2km). Bangetti oli ainoa mikä ei oikein sytyttänyt, mutta ehkä jonkun toisen mielestä sekin oli riittävä ja Belgialaisilta pelaajilta ei kannata edes kysyä, koska ei he siitä mitään muista seuraavana päivänä!

Hyvä ja mukava reissu ja iso kiitos puolestani koko Suomen ryhmältä, olette loistoporukka!