SM-Sarjat 2015 1/2

7.6.2015




6.6.2015 pelattiin Järvenpäässä 2015 SM-sarjojen ensimmäinen pelikierros.

KAU-Petanquelta mukana olivat kaksi joukkuetta. Naisten SM-sarjassa pelasivat Raili Varalahti, Paula Kiiveri ja Paula Degerstedt. Veteraanien 1. divisioonassa pelasivat Tapani Juselius, Erkki Saarinen ja Allan Degerstedt.

Ensimmäisen osakilpailun jälkeen tilanteet ovat mielenkiintoiset. Naisten SM-joukkue aloitti erittäin vahvasti kahdella voitolla. Voitot PSC Järvenpäästä ja Loimaa 2., mutta se ei riittänyt kun seuraavista neljästä pelistä tuli tappio. Toiselle kierrokselle jäi hiukan petrattavaa, mutta täysillä vaan ja kaikki on plussaa tästä eteenpäin. Viimeksi kun olimme 2013 samassa sarjassa pelaamassa, tällöin saatiin kokoon yksi voitto, nyt niitä on jo kaksi.

Veteraanien 1. divisioonassa miehet pelasivat hyvin ja tasaisesti. Kuudesta pelistä neljä voittoa ja sijoitus tällä hetkellä jaettu 2. Helsingin kakkoskierrokselle jäi paljon jännitettävää, toivottavasti hyvä fiilis säylyy ja saataisiin seuratasolla taasen uusi saavutus menestymisen merkeissä.

Toinen kierros siis Helsingissä HBY:n isännöimänä lauantaina 8.8.2015.