SM Sarjojen Karsinnat

4.8.2014


2.8.2014 pelattiin Valkeakoskella Roukankentällä SM2014 Sarjojen finaalit ja karsinnat.

KAU-Petanquen veteraanien 1. divisioonan joukkue oli pelanut hienosti itselleen SM-sarjan karsintapaikan Uotilan työväen urheilijoita vastaan. Pelimuotona karsinnoissa oli normaalipeli 0-13 paras kolmesta, ei aikapeliä.

KAU-Petanquen pelaavassa joukkueessa Valkeakoskella olivat tulessa Paula Degerstedt, Allan Degerstedt, Pentti Heikkonen ja Taito Pietilä. Uotilalla oli paljon pelissä, sillä olivathan he kauden 2013 SM-sarjojen voittajat ja näin ollen esim. edustivat Suomi-Viro maaottelussa Suomen veteraanijoukkuetta. Joukkueessa pelasivat Riitta Heino, Juhani Hirvonen ja Vesa Tuominen. Nyt oli tosi kyseessä, sillä hävinneen pelit jatkuvat kaudella 2015 Veteraanien 1. Divisioonassa ja voittajan veteraanien SM-sarjassa.

Karkkilan tavoite oli lähteä omalla pelillä haastamaan kivenkova vastusta ja hoitaa kokenut vastustaja pois omalta mukavuusalueelta.

Ensimmäinen peli alkoi Uotilan merkeissä. Selvän johtoaseman saavutettuaan, ote kirposi heiltä, kun Allan siirrettiin ampujaksi Pentin tilalle ja Pentiltä alkoi perinteiset pyörittely asetukset. Nämä oli vastustajalle myrkkyä. UTU pääsi jo 12 pisteeseen, mutta Karkkila tuli takaata ja ensimmäinen yllätys oli valmis. 13-12 voitto Karkkilalle. Ilmassa oli UTUn puolesta selkeetä kireyttä ja narinaa. Ansaittu voitto Karkkilalle.

Toisessa pelissä Karkkilalla oli selkeässä johtoasemassa hyvä paikka ratkaista ottelu ja kokonaisvoitto, mutta jokin ei vaan riittänyt ja UTUn hyvän pelin saattelemana voitto UTUlle 13-11.

Kolmas peli oli kaikista tasaisin ja loppujejen lopuksi kääntyi kokeneille UTUlaisille 13-10.

KAU-Petanquen hieno taistelu ei tälläkertaa ihan riittänyt, mutta ensivuonna uudelleen ja tällöin pikkasen vielä parannetaan! Onnittelut hyvästä pelistä koko joukkueelle.

Veteraanien 1.divisioonan/SM-sarjan toisessa karsinnassa MAP-Räimeen toinen joukkue tippui 1. divisionaan ja SM-Sarjaan nousi Turun joukkue, jossa menestyksekkäästi "taikasauvansa" kanssa viuhtoi Pertti Heiskanen. Onnittelut myös Pertille ja MAP:n tutut pelaajat kohtaamme siis ensi vuonna!