III-UD-TUL 2014 Karkkila

4.5.2014

Voittajat Ilpo ja Marko (2014).
Voittajat Ilpo ja Marko (2014).
A-finaali III-UD-TUL 2014 Karkkila.
A-finaali III-UD-TUL 2014 Karkkila.
B-finaalin voittaja Harri ja Alpo (2014).
B-finaalin voittaja Harri ja Alpo (2014).






Vuoden ensimmäinen ulkokilpailu on sitten järjestetty! Pieni pelko oli kilpailukalenteria suunnitellessa että kuinkakohan saadaan järjestettyä ensimmäinen ulkokilpailu heti toukokuun alussa. Pelko olikin aivan turhaa, vaikka huolestua kerkesikin. Parinviikon takainen lämmin jakso haihtui taivaan tuuliin ja raekuurot ja kova tuuli valtasi eetterin. Mutta ei muutakuin rohkeasti kohti Harjun kenttää hyvin pukeutuneena. Ainakaan sää ei pelottanut ahkeria pelaajia, vaan innolla ennakkoilmoittautumisia vastaan ottaessa havaitsin kuinka muutkin jo haluavat ulos pelaamaan ja siitä suuri kiitos Leppävaaran Sisun seuralle, joka esimerkillisesti toi turnaukseen kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Oli kiva nähdä talven jälkeen jälleen iloisia ja tuttuja ”petanque”kasvoja taistelemassa ja vääntämässä ihan tosissaan. Kilpailuvietti ei ollut kadonnut mihinkään!

Lauantai aamuna pelipaikalle saapui kaikki ennakkoon ilmoittautuneet joukkueet eli 17 joukkuetta seuroista LeSi, LIN, KOP ja KAU. Jälki-ilmoittautumisia ei tällä kertaa aneltu, mutta tilaa pelikentille kyllä olisi ollut. Vaikka ilmoittautuneita meillä oli juuri tuo ikävä 17 joukkuetta, niin seurallamme ei ole tapana maksaa yhdelle joukkueelle bensarahoja ja potkia niitä pois kilpailusta, vaan peliohjelma räätälöidään niin että kaikki ovat tervetulleita pelaamaan.

Joukkueet jaoteltiin arvan mukaan neljään lohkoon, joista yksi oli 5 joukkueen lohko ja loput neljän. Joukkueiden jäsenet arpoivat itsenäisesti oman pelipaikkansa turnauksessa, näin ollen vältyttiin muutamien pelaajien ainaiselta ”suhmurointi” syytöksiltä. Pelit pelattiin normaalisti ilman aikapeliä, mutta uusi snadinheittosääntö otettiin silti käyttöön. Painotettiin myös herramiessääntöä, jolla ilmoitetaan heti jos snadi ei ole mieleisessä kohdassa aloitusheiton jälkeen ja vältytään turhilta mittauksilta ja uusinta heitoilta snadin suhteen. Kahden kierroksen jälkeen päätettiin pitää ruokatauko ja KAU-Petanquen naisjäsenet olikin loihtinut hyvän ja maukkaan ”makkarasopan” pelaajien riemuksi ja mikäs sen maukkaampaa raikkaassa ulkoilmassa onkin kuin lämmin soppa. Kiitos Paulalle ja Raileille tästä, sekä kaikesta maukkaasta hyvässä puffetissa!

Alkulohkoista kaksi parasta A-finaaliin ja sijoille 3.-4. pelanneet B-finaaliin. Alkulohkojen osalta turnauksen tahtipuikkoa heluttikin kotiseura. Lohkojen ykköseksi pelasivat kolme KAU:n joukkuetta Paula Kiiveri ja Erkki Saarinen, Paula Degerstedt ja Allan Degerstedt, sekä Marko Taipalvesi ja Ilpo Vuorinen (sorry Valkeakoskelaiset, että omin Ilpo nyt Karkkilalaiseksi!). Neljäs lohko ykkönen oli Linnan Pekka Kaihevaara ja Raimo Monto. Lohko kakkosina jatkoon menivät Pekka Vauhkonen ja Pauli Talpia LeSi, Asko Räsänen ja Tapani Juselius KAU, Taito Pietilä ja Reijo Suominen KAU, sekä Erkki Jokela ja Pentti Nikulainen LeSi. Tässä oli siis A-finaalin joukkueet

Mielenkiintoisien ja paikoin tiukkojen pelien jälkeen finaaliin pelasivat joukkueet Taito Pietilä ja Reijo Suominen, jotka saivat vastaansa Marko Taipalveden ja Ilpo Vuorisen. Peli oli tasainen ja tilanteeseen 7-7 mentiin käsikädessä, jonka jälkeen nuoruus oli tänään valttia ja Ilpon hyvän asetukset ja Markon tarvittavat poistot takasivat heille voiton 13-9.

Pronsista väännettiin Paula Kiiverin ja Erkki Saarisen, sekä Erkki Jokelan ja Pentti Nikulaisen välillä. Tällä kertaa turnauksen pronssi Leppävaaraan Erkille ja Pentille tuloksella 13-8.

B-finaalin voitosta väännettiin myös kovasti. Finaaliin oli tiensä raivannut KAU-Petanquen Harri Lindfors ja Alpo Kärkäs, jotka saivat vastaansa pienen yllätyksen tehneet ja hienosti pelaneet Pirkko Haikosen ja Helga Laakson. Niinkuin aina on sanottu niin ennakkosuosikkeija ei tässä lajissa tällätasolla ole, vaan suurille yllätyksille on lajissamme aina tilaa! Tällä kertaa paikallinen kokemus oli liikaa Harrin ja Alpon viedessä B-finaali 13-2.

Turnaus oli hieno ja arvonsa mukainen. Säätä pelättiin, mutta turhaan. Jälleen on hieno yksi petanque päivä takana ja uudet edessä. Ei muuta kuin tuloksien kautta kiitokset kaikille ja nähdään taas...!

Tulokset:

  1. Marko Taipalvesi (KAU)ja Ilpo Vuorinen (KOP)
  2. Taito Pietilä ja Reijo Suominen (KAU)
  3. Erkki Jokela ja Pentti Nikulainen (LeSi)
  4. Paula Kiiveri ja Erkki Saarinen (KAU)
  5. Paula ja Allan Degerstedt (KAU)
  6. Pekka Kaihevaara ja Raimo Monto (LIN)
  7. Pekka Vauhkonen ja Pauli Talpia (LeSi)
  8. Asko Räsänen ja Tapani Juselius (KAU)
  9. Harri Lindfors ja Alpo Kärkäs (KAU)
  10. Pirkko Haikonen ja Helga Laakso (LeSi)
  11. Jyrki Piitulainen ja Leo Sorsa (LeSi)
  12. Timo Lingman ja Timo Autio (KAU)
  13. Leila Pirttilahti ja Kaija Vauhkonen (LeSi)
  14. Hanna Jokela ja Tuulikki Nikulainen (LeSi)
  15. Paula Talpia ja Riitta Harinen-Rinne (LeSi)
  16. Harri Rinne ja Torsti Jalli (LeSi)
  17. Raili Varalahti ja Raili Pietilä (KAU)