Helmitrippeli 2014 Iskuarenalla

24.2.2014


22.2.2014 pelattiin Iittalan Iskuarenalla Helmitrippeli. Järjestelyistä vastasi Kalvolan Iskun Petanqueseura, kotoisammin sanottuna KIS. Kilpailu oli täynnä jo kuukausi ennen pelipäivää, mutta niinkuin nykyisin on tapana, niin määrätyt pelaajat varaavat pelipaikan kilpailuun ja peruuttavat ne aivan viime tipassa. Tämä on sietämätön tapa järjestäjän osalta. Myyt ”ei oota” kuukauden ennen kilpailua ja viimeisenä iltana onkin kaksi pelipaikkaa jäljellä! Tähän tulisi etsiä ratkaisu ja tarvittaessa sanktiot. Onhan selvää että sairaus on aina yllättävä, mutta näissä tapauksissa jota tarkoitan, niin äkillisillä sairauksilla ei ole mitään tekemistä.

Paikalle oli kumminkin saapunut erittäin kivenkovaryhmä pelaajia. Kaikkiaan 14 joukkuetta ja selkeästi kesän kokoonpanoja, sekä MM/EM-peliryhmiä ajettiin sisään. Pelit pelattiin neljässä lohkossa, joiden kaksi parasta A-finaaliin, loput repaleiseen B-finaaliin (tämä siksi että osallistujia oli 4 joukkuetta).

KAU-Petanquelta osallistui Marko Taipalvesi ja joukkue kavereina oli Ilpo Vuorinen ja Jari ”Erppa” Eronen. Arpaonni heitti heidät neljän joukkueen lohkoon eli alkusarja koostui kolmesta ottelusta. Alkulohkon osalta pelituntuma olikin erittäin hyvä ja joukkueemme pelasikin puhtaan voittosarjan kaikista kolmesta ottelusta tuloksin (13-8, 13-3 ja 13-12). Ensimmäinen peli oli joukkuetta Kirsi Kuusijärvi, Seija Vaarala ja Maarit Flink-Soinia vastaan, toisessa kohdattiin Jyrki Salo, Mika Nietula ja Antti Pasanen, sekä kolmannessa Kirsi Aalto, Tiia Salo ja Outi Raitasuo. Varsinkin kolmannessa pelissä noustiin komeasti 6-12 tilanteesta 13-12 voittoon. Siihen asti olimme jyrän alla ja varsinkin Tiian upea poistopeli oli lähellä riittää voittoon, mutta jäi tälläkertaa siitä yhdestä pisteestä kiinni!

Cup kierroksella ei kohtuullinen pelitaso enää riittänytkään. Vastaan saimme joukkueen Arto Rantakaulio, Jarkko Pahkala ja Markku Latvasen. Jarkko asetti upeasti koko pelin tekemättä käytännössä yhtään virhettä ja ampujana toiminut Markku veteli 90% tehokkuudella, niin meidän omapeli suli siihen. Kampoihin pistettiin, mutta kun kokoajan ollaan alakynnessä ja askeleen jäljessä, niin tilanteessa 5-5 peli repesi vastustajalle ja häviö 6-13 oli selviö. Mahdollisuus mitallipeleihin hupeni siihen!

Pelasimme vielä yhden sijoitus ottelun hävityn puolivälierän jälkeen, mutta vaikea oli enää koota itseään pelifiilikseen. Johdimme ottelua joukkuetta Vesa Ekström, Rauli Rämö ja Ilkka Konola vastaan jo 11-3, mutta henkilökohtaisen ”black outin” johdosta fiilikset katosi ja päivä oli osaltani pulkassa. Häviö 11-13!

Päätimme jättää viimeisen kierroksen pelin kokonaan väliin ja lähteä katsomaan Suomen jääkiekkojoukkueen taistelua USA:ta vastaan olympia pronssista. Käteen jäi vain hyvin heitetty aamupäivä ja odotusarvon ollessa kohtuullinen, niin loppupäivä tulikin pelattua aivan vihkoon! Voisi kiteyttää lopun ”kiitos ja anteeksi”!

Tämän kertaiseen turnausvoittoon pelasivat kovatasoisessa kilpailussa Marko Aalto (KAL), Mikko Lehti (RIE) ja Thomas Foussier (EPA), jotka voittivat finaalissa Seppo Lindmanin (LOI), Petri Mehtosen (KVP) ja Pekka Mehtosen (KVP). Kolmanneksi pelasi Arto Rantakaulio, Jarkko Pahkala ja Markku Latvanen.

Lopputulokset:

A CUP
1.Marko Aalto (KAL) Mikko Lehti (RIE) Thomas Foussier (EPA)
2.Petri Mehtonen (KVP)Pekka Mehtonen (KVP) Seppo Lindman (LOI)
3.Arto Rantakaulio (KOK) Jarkko Pahkala (KOK) Markku Latvanen (KOK)
4.Kirsi Aalto (PSC) Tiia Salo (PSC) Outi Raitasuo (PSC)
5.Vesa Ekström (BIT) Rauli Rämö (BIT) Ilkka Konola (BIT)
6.Sirkka Laine (KOP) Pirjo Saarela (KOP) Taru Saarela (KOP)
7-8.Merja Salonranta (PCP) Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP) Kati Nieminen (PCP)
7-8.Ilpo Vuorinen (KOP) Marko Taipalvesi (KAU) Jari Eronen (RIE)

B CUP
1.Jyrki Salo (MAP) Antti Pasanen PKK) Mika Nietula (MAP)
2.Harri Näsilä (PCP) Mirva Näsilä (PCP) Antero Lehti (PCP)
3.Mirja Laine (BIT) Sirpa Korkeamäki (MAP) Eija Suominen (BIT)
4.Kirsi Kuusijärvi (PHN) Seija Vaarala (PHN) Maarit Flink-Soini (PHN)