Helsingin piirin Petanque päivä

4.9.2013









Keskiviikkona 4.9.2013 kokoontui Annalankentälle Helsinkiin joukko Helsingin ja Uudenmaan Petanque pelaajia. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, Yleinen duppeli ja naisten duppeli. Jotta kaikki saatiin pelaamaan yhtä aikaa ja yhtä paljon, niin annettiin yhdelle mies pelaajalle oikeus kilpailla puolisonsa kanssa naisten sarjassa.

Järjestelyt tapahtuivat yhteistyössä Leppävaaran Sisun ja Karkkilan Urheilijoiden kanssa. Sisu hoiti pelikentät kuntoon ja KAU hoiti peluutuksen ja pienet muistopalkinnot.

KAU-Petanquelta pelipäivän vetäjäksi ja tuomariksi oli saapunut Marko Taipalvesi ja ideana olikin peluututtaa vuodeksi 2014 suunnitellulla SWISS-systeemillä. Tämä hiukan kaikille ventoviras peluutustapa on hyväksytty maailmalla kaikkiin virallisiin kilpailuihin mm. arvokilpailuihin. Peluutuksen hyvinä puolina on kilpailupäivän hallittavuus ajankäytön suhteen, sekä pelitavalla löydetään ilman jatkopelejä ideaalinen järjestys kaikille joukkueille. Pelitapa takaa myös kaikille joukkuille enemmän kuin kaksi peliä.

Tänään peltapa oli siis kolme kierrosta swissiä + 4. parhaan jatko Cup.

Yleisessä kilpaili 8 joukkuetta ja naisissa 6 joukkuetta. Ohessa kuva muodossa on kaaviot ja Cup, eli tulokset seuraavassa:

Yleinen Sarja (8 joukkuetta, seuroista LeSi, KAU, Rekola ja Puotinkylän Valtti):

1. Alpo Kärkäs ja Teuvo Niemi Karkkilan Urheilijat

2. Pekka Vauhkonen ja Pauli Talpia Leppävaaran Sisu

3. Taito Pietilä ja Allan Degerstedt Karkkilan Urheilijat

4. Reijo Suominen ja Risto Saaristo Karkkilan Urheilijat

5. Jyrki Piitulainen ja Ville Mäkinen Rekolan Raikas

6. Harri Rinne ja Pentti Nikulainen Leppävaaran Sisu

7. Reino Pihlajaniemi ja Eero Suutala Leppävaaran Sisu

8. Veikko Haaga ja Kalevi Lappalainen Puotinkylän Valtti

 

Naisten Sarja (6 joukkuetta, seuroista LeSi ja KAU):

1. Hanna Jokela ja Tuulikki Nikulainen Leppävaaran Sisu

2. Raili Pietilä ja Raili Varalahti Karkkilan Urheilijat

3. Pirkko Haikonen ja Helga Laakso Leppävaaran Sisu

4. Aili ja Leo Sorsa Leppävaaran Sisu

5. Leila Pirttilahti ja Kaija Vauhkonen Leppävaaran Sisu

6. Riitta Harinen-Rinne ja Paula Talpia Leppävaaran Sisu

 

Onnittelut kaikille voittajille!