KM Singeli 3.8.2013 Karkkila

3.8.2013















Kesäkauden 2013 viimeinen kaupunginmestaruuskilpailu, pelimuoto Singeli, pelattiin lauantaina 3.8.2013 Harjunpallokentällä. Pelit aloitettiin kello 10:00. Tälle kaudelle kilpailut päätettiin järjestää avoimina ja paikalle olikin saatu 8 pelaajaa Karkkilan ulkopuolelta Espoon Leppävaarasta. Kaikkiaan pelaajia osallistui tänä vuonna Singeli mestaruuden ratkaisuun 23.

Jälleen kerran sää suosi pelaajia. Jo aamusta lämpömittarin elohopea oli saavuttanut +20 asteen rajan ja päivän aikana rikottiin +30 asteen raja. Pieni helpotus ajoittain oli virkistävä tuulenvire. Siitähuolimatta päivästä tuli piinaavan helteinen.

Pelaajat arvottiin 7 eri lohkoon, 2 neljän pelaajan lohkoon ja 5 kolmen pelaajan lohkoon. Lohkojen kaksi parasta jatkoon ja kaksi parasta kolmosta, näin ollen saatiin CUP-16 aikaan. Cupin kierroksilla tahti onkin sitten tyly, häviöllä tipahtaa. Näin ollen kauden mestari kuittaa tittelin 6-7 ottelun jälkeen.

Alkusarjan osalta ei mitään suurta ja mullistavaa koettu. Positiivisena yllätyksenä oli Risto Saariston vahva peli päivän aluksi ja komeat kaksi voittoa ja alkulohkon 2. sija. Kilpailun tasaisuudesta kertoo taasen se, että viime vuoden mestarin Paula Kiiverin peli meinasi päättyä jo alkusarjaan. Epähuomiossa nostetut kuulat kesken pelin takasivat Paulalle erittäin niukan 13-12 voiton ja alkusarjan 2. tilan.

Alkusarjan paalulta finaalin lähtivät: 1. Timo Autio, 2. Marko Taipalvesi, 3. Taito Pietilä ja 4. Harri Lindfors. Finaaliin viimeiset paikat lunastivat 15. Paula Degerstedt ja 16. Raili Varalahti.

Sijoitus Cupin 17.-23. Voitti J-P Ropponen joka finaalissa voitti Karkkilan Raili Pietilän lukemin 13-7.

Mestaruus Cupin ensimmäisellä kierroksella noutaja tulikin sitten ennakkoon vahvoille Tapani Juseliukselle, Maailmanmestari Leila Pirttiaholle, Taito Pietilälle ja Alpo Kärkkäälle. Toisella kierroksella seinä tuli vastaan, Timo Autiolle, Harri Lindforsille, Paula Kiiverille ja Pentti Nikulaiselle.

Välieriin tiensä raivasivat nelikko, Ikänestori ja aina vaarallinen singelimestari Pentti Heikkonen, maailman matkaaja Lahdesta Erkki Saarinen, Leppävaaran Sisun Pekka Vauhkonen ja Karkkilan oma poika Marko Taipalvesi. Pentti kohtasi välierissä Erkin ja voitti lukemin 13-9. Toisen välierän trilleri käytiin Pekan ja Marko kesken. Ottelu kesti yli tunnin ja vaikka peli oli kokoajan Markon hallussa, niin vaikean ja kovan vastuksen antoi Pekka. Lukemat 13-8 Markolle oli ehkä liiankin hyvät pelin tasaisuuteen verrattuna.

Pronssi käytiin Erkin ja Pekan välisenä tiukkana pelinä, joka päättyi Pekan 13-12 niukkaan voittoon. Finaalissa kohtasivat Pentti ja Marko. Marko karkasi jo 5-0 johtoon, mutta Pentin hyvä kiri loi hyvän pohjan kovalle finaalille. Markon johtaessa 9-8 tuli hänen otettua muutama turha riski pelin osalta ja annettua Pentille jo katkon paikan. Pentin johtaessa 12-9, luulivatkin jo kaikki katsojat, että mestaruus on ratkennut. Pentti heitti snadin noin 9,5 metriin ja asetti sinne hyvän ykkösen, johon Marko vastasi vielä paremmalla noin 15cm snadista. Tämä asetus vei Pentiltä kaikki kolme kuulaa niin että paras oli noin 25cm snadista. Tähän Marko vastasi kahdella paremmalla asetuksella ja kuittasi 3 pistettä, tasoittaen tilanteeksi 12-12 ja vuorossa oli ratkaiseva pääty. Marko aloitti snadin heitolla, snadi keskelle kenttää ja etäisyydeksi noin 7,1m. Ensimmäinen asetus oli noin 40cm snadista. Tähän Pentti vastasi asetuksella ykköseksi etäisyys noin 25cm. Markon toinen kuula oli ammunta, varma poisto jätöllä etäisyydeksi noin 45 cm. Markolla ykkönen ja kakkonen, Pentin kuula ulkona. Pentti vastasi toisen kuulan asetuksella ykköseksi noin 30cm. Kummallakin heittäjällä kuula kädessä. Markon mietinnän jälkeen ammutaanko vai asetetaanko, päätyi Marko yrittämään asetusta kiinni snadin, koska Pentin ammunnan tuloksena snadin siirtokin taaksepäin tuottaisi pisteet Markolle, poisto takaisi Pentille riittävän asetusraon noin 40cm. Markon asetus lähti kädestä täysin oikein kohti snadia ja siirsi sitä noin 5cm taaksepäin, mutta asetus kuula valui Pentin kuulan taakse jääden noin 2cm kauemmaksi. Näin oli mestaruus ratkennut Pentille lukemin 13-12.

Lopputulokset (1.-4.):

  1. Pentti Heikkonen KAU-Petanque
  2. Marko Taipalvesi KAU-Petanque
  3. Pekka Vauhkonen Leppävaaran Sisu
  4. Erkki Saarinen KAU-Petanque

Kilpailupäivä oli kaikinpuolin onnistunut ja hieno. Siitä myös suuri kiitos talkooväelle ja kanttiinin tarjoilujen vastaaville. Te teitte taasen tästä päivästä ikimuistoisen. Kiitos!

-Marko-